sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Madeiran kasvien lumoissa


Madeira on kasvien paratiisi. Ilma on kostean lämmin ja maaperä ravinteikas. Saarella on eri kasvivyöhykkeitä, esimerkiksi suomalainen pihlaja viihtyy hyvin. Kuivuus on jonkin verran vaivannut, joten vettä varastoidaan. Vesien varastoinnista muistuttaa levadat. Pengerrykset ja vesikanavat ovat Madeiran tunnus.

Metsään on istutettu eukalyptuspuita maaperää sitomaan. Eukalyptus leviää ja vie alaa alkuperäislajikkeilta. Vuorilla on myös laakeripuita sisältävää Lauri Silva -metsää, jota voi nimetä "peikkometsäksi". Banaaniviljelmiä oli kaikkialla, jopa kerrostalojen välissä. Hotellimme vieressä oli siirtolapuutarha. Maaliskuun puolivälissä runsas kukinta oli aluillaan.

Vierailimme kasvitieteellisessä puutarhassa, orkideatarhalla, Monte Palacen trooppisessa puutarhassa ja Palheiro Ferreiron puutarhassa. Kuvat puhukoot puolestaan.


Sivuilla olevat kuvat omistaa Heli Veripää, ellei toisin mainita














2 kommenttia:

  1. Madeira on todella ihana matkailukohde kaikille jotka rakastavat ihanaa kukka ja kasvien loistoa. Kävin siellä pari vuotta sitten ja voisin mennä uudelleen ihastelemaan saaren kauneutta

    VastaaPoista
  2. Olen samaa mieltä. Madeira on kaunis saari ja kasviharrastajalle paratiisi.

    VastaaPoista