torstai 15. elokuuta 2013

Unelmien puutarha




Kuva: Daalia ja hyönteiset (H. Veripää 10.8.2013).

Katri Valan Paluu -runo tuo syyskesän juhlan: "Yöt ovat pimeät ja raskaat. Hedelmät varisevat, varisevat. Kuuletko kumahduksen puutarhassa? Maa soi kuin valtainen rumpu, hiljaa soi luumunsinisessä yössä. Hedelmissä palavat kesäpäivät, omenain kuullossa vaaleat yöt! Punaiset tomaatit laulavat: on lihamme aurinko! Hedelmäin juhla, kypsymisen huume. Elovalkeat leimuavat. Kuuletko kumahdukset puutarhassa? Maa värisee kuin väkevä rumpu."

 Kuvat: Syksyn satoa (H. Veripää 8.8.2013).

Elokuussa on ajankohtaista sadonkorjuu, syyslannoitus ja kasvien istutus. Puutarhaa voi ihailla tähtitaivaan alla, lepakoiden lentäessä, sammakoiden hyppiessä ja kurkien huutaessa. Hämäränä iltana voi sytyttää lyhtyjä. Sateen ropistessa voi istuskella sateen suojassa ja haaveilla unelmien puutarhasta.


Kuva: Kukka-astelma (H. Veripää 14.8.2013).

Unelmieni puutarhassa on luonto ja puutarha sopusoinnussa. Puutarha on rehevä puineen, pensaineen, kukkineen ja kasvimaineen. Metsälammikko ja puutarhavajakin löytyvät. Lähistöllä on myös kukkapelto. Haaveilen puutarhasta, jonne ihmiset voivat tulla ihailemaan ja keräämään kukkia. Puutarha, jossa voi istuskella ja nauttia hiljaisuudesta.



Esimerkkejä kukkapelloista, luonnonmukaisista puutarhoista ja Meidän Oma Piha -kisan puutarhoista Kouvolassa:

Halosen kukkapelto Rääkkylässä

Väinölän luomutila Kerimäellä

Satumaisen luonnonmukainen puutarha, Talo & Koti

Meidän Oma Piha, Kouvolan puutarhayhdistykset

Cottage Garden, Better Homes

Sivuilla olevat kuvat omistaa Heli Veripää, ellei toisin mainita.